logo.gif


Rock'n'Roll Band: Rock'n'Roll Fire / Rock'n'Roll Water


Dave Lindholmin, Pave Maijasen ja Affe Forsmanin muodostama Rock'n'Roll Band kipuaa esiintymislavalle Järvenpään Puistobluesissa 30 vuoden tauon jälkeen. Rock'n'Roll Bandin esiintyminen Puistobluesin pääkonsertissa 2. heinäkuuta on yhtyeen ensimmäinen 30 vuoteen.

Konserttia pohjustamaan bändi teki keväällä 2005 julkaistun uuden singlen, joka sisältää kaksi uutta kappaletta: Daven “Rock’n’Roll Fire” ja Pave Maijasen säveltämän ja Seppo Pietkäisen sanoittaman ”Rock’n’Roll Water”. Levy-yhtiönä on Anne Laaksosen johtama AllStar Music Oy. CD äänitettiin Finnvoxissa, äänittäjänä toimi T.T.Oksala ja tuottajana Pave Maijanen. CD:n layout on tyylikkäällä tavalla uusinnosta bändin albumin kannesta vuodelta 1975.

Yhtye lupautui tekemään kesällä 2005 vain yhden ainoan keikan. Vaikka lisäkeikoista käydään neuvotteluja, niin taustalla voi nähdä Daven erään vision, tehdä vain yksi ainokainen keikka ”superkokoonpanon” kanssa. Tällainen oli tarkoitus toteuttaa jo re-union keikkana Bluesoundsin kanssa, mutta idea ei aikanaan toteutunut ja Ari Vaahteran kuolema 2003 romutti lopullisesti ajatuksen. Samaa ajettiin takaa Takala-Lindholm – Eve kokoonpanon kanssa, mutta tuolloinkaan ei lopputulosta tullut.

Rock'n'Roll Band on lyhytikäisyydessään ja musiikkinsa ajattomuudessa yksi Daven parhaita kokoonpanoja, joten henkiinherättämisestä on silloin tällöin haaveiltu. Nyt keikkaohjelmistoon on nostettu kuulumaan mm. bändin aikanaan esittämiä rock-klassikkoja kuin myös Daven ja Paven keikkaohjelmistoa, mm. ”I’m Gonna Roll”, ”Fever”, ”Highway Chile” (Jimi Hendrix), ”Stop Messin’ Around” (Fleetwood Mac), ”Subterranean Homesick Blues” (Bob Dylan), ”Hoochie Coochie Man” (Willie Dixon) taikka Louisana Blues (Albert Järvinen).

Rock'n'Roll Band:
AllstarCDS 016 (200-01), CD-SINGLE, 2005

Rock'n'Roll Fire - Rock'n'Roll Water

Dave Lindholm: kitara, laulu
Pave Maijanen: basso, laulu
Affe Forsman: rummut

Äänitys:
Finnvox-studiot, T.T.Oksala
masterointi Mika Jussila

Kansi:
Jouni Leskinen (suunnittelu), Seppo Pietikäinen, Pave Maijanen (kuvat)

Julkaisu: 20.4.2005


rev.gif home.gif ff.gif