logo.gif

V.

Simo Frangén & Dave Lindholm: Tana! Hitit Ihanat!, julk. 8.9.2017

SF Blues palasi viiden vuoden keikkatauolta alkuperäiskokoonpanossa keväällä 2017 viettämään 15-vuotisjuhlavuottaan. Ryhmä teki reilut parikymmentä keikkaa Suomen eturivin festivaaleilla ja klubeilla. Keikkarundi alkoi toukokuun lopussa ja huipentui syyskuun lopussa Helsingin Kulttuuritalon ja Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneen konsertteihin.

Vuoden 2017 alkupuolella Davea kuultiin vierailevana solistina niin Ari ”Selkä” Pulkkisen kuin Hannu Tervaharjun Friday Night Rock`n`Roll Bandin levyillä. Huhtikuussa tulivat vinyylimuodossa ulos Svart Recordsin uudelleenjulkaisut Love- kauden Orfeus- albumeista ”Musiikkia” ja ”Lillan”. Jälkimmäinen julkaistiin nyt ensimmäisen kerran alkuperäismuodossaan, alkuperäisessä kappalejärjestyksessä ja alkuperäiseltä nauhalta remasteroituna laitoksena. Kumpaankin levyyn saatiin hihanuoteiksi Daven ja basisti Klaus Stoltin levyjen kuuntelu- ja muistelusession kommentit.

Elokuun alussa julkaistiin erittäin hieno opus, Daven (melkein kaikki) sanoitukset kokoava ”Sanat” ja melko tarkkaan kuukausi sen jälkeen syyskuun alussa uusi (yllättävä) äänite, Simo Frangénin kanssa työstetty ”maailman ensimmäinen palindromialbumi” nimeltään ” Tana! Hitit ihanat!”. Siinä jokaisen 20, muutamine välijuontoineen varttiminuutista alle kolmiminuuttiseen, biisin sanoitus on sama etu- ja takaperin. Studiota hoiti ja täydentäviä musisointeja soitti ja tehosteääniä lisäili Jani Viitanen.

Levy-yhtiönä oli Topi Turengin vetämä Turenki Records, jonka tiedotteen mukaan projekti lähti liikkeelle, kun naapuritaloissa Tampereen Tammelassa asuvat Simo ja Dave istuivat joulukuussa 2016 Tammelan Voima -ravintolassa. Simo kysyi: "Tehdäänkö palindromilevy?" ja Dave vastasi: "Tää on niin pöhkö idea, että tehdään vaan!”

Simo teki joukon uusia palindromeja. Dave ei halunnut nähdä niitä etukäteen, vaan kuulla ne vasta studiossa Simon lausumina. Sen jälkeen Lindholm ja Viitanen tekivät musiikin suunnilleen samalla istumalla. HeSa:rin mukaan: ”Kun esimerkiksi syntyi ajatus, että voisimme tehdä yhden kappaleen Kraftwerk-tyyppistä konemusiikkia, äänittäjämme ja miksaajamme Jani Viitanen kysyi, olisiko Simolla mitään koneaiheista palindromia. Simo teki sellaisen vielä samana iltana ja seuraavan päivän sessiossa biisi nauhoitettiin.”

Studioaikaa käytettiin huhtikuussa kolme päivää. Jokaiselle palindromille mietittiin yhdessä sopiva musiikkityyli. Ne vaihtelevat humpasta bluesin kautta punkkiin ja diskosta Irwinin kautta ”eroottiseen hönkäilyyn”. Esimerkiksi Frangénin edesmenneelle isälleen omistama ”Isi” sai Davelta kertakuulemalla herkän akustisen kitarataustan. Periaatteena oli, että jokainen kappale edustaisi aina eri tyyliä, paitsi ettei Dave halunnut mukaan reggaeta. Simo lausui/lauloi samalla kun Dave soitti kitaraa. Käsimerkein vuorot operoiden saatiin suurin osa biiseistä ensimmäisellä otolla purkkiin. Myöhemmin Jani teki biiseihin muut orkesterisoittimet ja Dave soitti soolot. Davea kuullaan vain hänen laskiessaan käyntiin 15 sekunnin mittaisen ”Haitari ja palli” -biisin, mihin piti saada hänen vaatimuksestaan mukaan myös pyssynpamaus.

Syyskuun alkuviikolla palindromijulkaisu oli ennakkoon hyvin esillä lehdissä ja etenkin radioiden aamulähetyksissä. Niissä albumia ja sen syntyvaiheita esitteli Frangén, verukkeella, että ”Dave herää vasta klo 14”. Keikoille kaksikko ei ole ollut aikomuksissa lähteä, mutta Frangénin sooloesiintymisten varalta levytyksestä on tallessa myös pelkät taustat sisältävä kopio.

Syyskuun lopussa uudelleenjulkaisuun tulevat Atte Blom Ainoa Productions -labelin kautta vielä Pen Lee -albumit ”Closer to the Drum” ja ”Nouveau”. Ne ilmestyvät vinyylimuotoisina, vaikka käsitys oli, että alun pitäen ja vielä kesällä ne olisivat olleet tulossa CD-katalogissa.


Simo Frangén & Dave Lindholm: Tana! Hitit Ihanat!, TURENKICD1420059, 8.9.2017

Dave Lindholm: kitara, kazoo, kellopeli, theremin, alkulaskenta, taustahuutaminen
Simo Frangen: laulu, lausuntataide, ääntely, huutaminen
Jani Viitanen: kitara, basso, kosketinsoittimet, taustahuutaminen, rummut ja ohjelmointi
Mikko Kangasjärvi: haitari, taustalaulu
Tommi Laine: mandoliini
Klaus-Erik Wirzenius: basso
Jari Latomaa: sähköpiano
Mika Rämä: taustalaulu, taustahuutaminen
Rebecca Ogbeide: taustalaulu

Juhannusaatto - Ihmiset ovat sairaita - Kahdeksan sanan blues - Eka, toka ja vika - Isi - Sivistäkää kääkät! - Juttutupa - Eloni polut - Räkä - Henkinen nousukausi - Kauhua - Aivot vai tissit? - Grogi - Naisia - Olin kone - Ana taas - Tilanne päällä ja alla - Haitari ja palli - Huumori on hauskaa - Lemmimmekö?



rev.gif home.gif ff.gif