The Peppermints - Rautsi & Peppermintsit - Rautsi - Tiistai - Kirsi Tarvainen  
( 1985-1987 )
 
Luonnehtiessa Tiistain musiikkia, mielikuvat liikkuvat lähinnä brittiläisen 80-luvun pop musiikin maisemissa ála Cocteau Twins, The Cure ja New Order. Chorus efektit, leijailevat kaiut ja runonomaiset tekstit olivat Tiistain tavaramerkkejä. Sävellykset olivat Napin, Aprilin ja Rautsin käsialaa. Teksteistä vastasi Rautsi.
Rautsi:laulu
Nappi:kitara
April:basso
Pekka:rummut
 
Tiistai teki lyhyen elinkaarensa aikana yli 30 keikkaa, lähinnä kotikaupunki Oulun alueella ja sen lähiseudulla. Merkittävimmät keikat olivat 1987 Kuusrock ja Ruisrock festivaalit.Tiistai yhtyeen eräänlaisena ulkojäsenenä oli Suvi Kerola, jonka falsettilaulu toimi eräänlaisena instrumenttina.Tiistai hajosi samanapäivänä kun LP " Tuhansien värien tanssi julkaistiin. Jäsenten pettymys tuotantoon ja levyn kanteen oli raskas isku ja niispä levynjulkaisu keikka ei ollut järjin iloinen tapahtuma. LP:llä vierailivat Arja Ollila (trumpetti) ja Pekka Laamanen (sello). 
Tiistai tuotanto:
 
Tiistai - Ansassa / Tulit arkipäivään Single
Tiistai - Tuhansien värien tanssi LP
 Kohti keinuvaa taivasta
 Kun Hukkuu hyiseen aaltoon
 Unet tulivat luokseni
 Millainen olin enää en
 Kaiken merellä näen
 Ansassa
 Tuhansien värien tanssi
 Olet minussa taas
 Avaraan kädet ojennan
 Salaisuus
 Askeleet
Äänitys Esa Harjula / SoundMix Studio
©&P 1987
 
 
 
 
Yhtyeen hajottua Nappi ja April perustivat China Swallow yhtyeen. Rautsi teki uusia biisejä Anita Kurvisen (ex. HIMO) laulettavaksi. Anita ja Rautsi perustivat yhdessä viulisti Pirkko Kontkasen kanssa trion. Kokoonpano teki muutamia keikkoja. Trion balladin omaiset akustiset laulut toimivat erinomaisesti katu ja klubi milijöössä. Lähinnä musiikki muistutti Susanne Wegaa ja Harmony Sistersiä.Trio Kurvinen-Kontanen-Rautio suunnitteli Megamanian Atte Blomin kanssa kovasti levytystä, mutta ne sessiot jäivät tekemättä. Pian myös tämä akustinen trio lakkasi toimimasta.

[ Pääsivulle ]