kameleontin tarina
-copyright Tero Valkonen, 1996-1999.
Don Huonot
aloitti kunnianhimoisesti. Debyyttilevystä Silmänkääntötemppu sanottiin,
että se "jatkaa siitä mihin Hassisen Kone jäi Harsoinen Teräs -levyllään".
Rocklehti Soundi suitsutti
arvostelussaan, että suomirokin tulevaisuus voi hyvinkin olla nimessä Don
Huonot. Mutta myös päinvastaisia mielipiteitä kuultiin: yhtyettä haukuttiin
joukoksi taidelukiolaisia tekouushippejä, sekä sävellykset että sanoitukset
saivat julkista ylenkatsetta osakseen. Kalle Aholan sanottiin plagioivan
laulutyylillään Ismo Alankoa. Vuosi oli 1991.
Korostetun ristiriitainen ja äärimmäisyyksin menevä palaute oli varma
merkki siitä, että Don Huonojen musiikissa oli jotakin poikkeuksellista.
Silmänkääntötemppu oli todellakin epätavallinen rocklevy: harvoin on Suomessa
kuultu yhtä tehokkaita laulustemmoja tai yhtä omaperäisiä sovituksia.
Silmänkääntötempussa on elementtejä rokista, progesta ja ties mistä, ja
vaikka sitä voidaankin syyttää hajanaisuudesta, yhtyeen kunnianhimoa tai
luovuutta ei voi kiistää.
Don Huonot on läpi uransa laittanut singlejensä b-puolille mielenkiintoisia,
levyjen linjaan sopimattomia kappaleita, joita intomielisten fanien kannattaa
etsiskellä. Silmänkääntötemppua edeltänyt vinyylisingle Aavaa preeriaa
/ Onko trubaduuri kuollut? kuulostaa tänäkin päivänä harvinaisen hyvältä.
Manimania-singlen b-puolelta löytyy kappale Väkivallan vihollinen, jonka
kitarakuviot ovat klassisinta Joonas Pirttilää ja stemmalaulut aivan taivaallisia.
Pieniä sieviä sieniä -single sisälsi bonusraidan Manaajagerin kuolema,
joka on eräässä mielessä esimerkillinen Silmäkääntötemppu-biisi: siinä
on hirvittävä määrä kiemuroita ja osia. Valitettavasti vain elohopeaisuus
ei tällä kertaa oikein toimi, ja kappaleella on lähinnä kuriositeettiarvoa.
Oma lukunsa olivat myös sittemmin tavaramerkiksi muodostuneet Kalle
Aholan sanoitukset, jotka olivat täynnä ihmeellisiä kielikuvia ja kieroutuneita
assosiaatiovyörytyksiä. Joidenkin mielestä niissä ei ollut päätä eikä
häntää, jotkut näkivät niissä syvällisiäkin kommentteja ajan ilmiöihin.
Aholan sanoitustyyli on sittemmin muuttunut radikaalisti yksinkertaisempaan
suuntaan, mikä on myös jakanut mielipiteitä: toisten mielestä Aholan olisi
pitänyt pysyä omaksumallaan linjalla, toisten mielestä hän tuli vihdoin
järkiinsä alkaessaan kirjoittaa suomeksi.
Don Huonojen vuosien saatossa saama palaute osoittaa jälleen kerran
sen, että kaikkien alojen kaikkein parhaat asiantuntijat ovat aina niitä,
jotka eivät itse tee aktiivisesti mitään. Miten paljon paremmin maailma
voisikaan, jos kapakkakeskustelijoilla ja kisastudioilla olisi valtaa
toteuttaa näkemyksensä.
Kun Don Huonoista seuraavan kerran kuultiin, orkesteri lähestyi maailmaa
pilke silmäkulmassa. Hyrrä-singlen nimiraita oli tarkoituksella niin yksinkertainen
kuin mahdollista. Sen ei pitänyt olla liian vaikea kenellekään niistä,
jotka ihmettelivät ensilevyn omituisia poukkoiluja tai pitivät niitä silkkana
brassailuna. Ja kuinka ollakaan, Hyrrästä tuli pieni hitti, joka on sittemmin
kuultu keikoilla lähes aina.
Tässä vaiheessa orkesterin alkuperäinen kitaristi Joonas Pirttilä sai
opiskelupaikan teatterialalta ja jätti yhtyeen. Tilalle löytyi aiemmin
mm. heviä soittanut Kie von Hertzen, joka oli paitsi hyvä kitaristi ja
laulaja, myös tuottelias säveltäjä. Silmänkääntötempun kappaleet olivat
pääosin Aholan käsialaa, mutta von Hertzenistä tuli pian bändin toinen
keskeinen biisinikkari. Ahola pysyi edelleen ainoana sanoittajana.
Keväällä 1993 ilmestyi Don Huonojen toinen levy Kameleontti. Kitaristin
vaihdos kuului: Pirttilä oli ollut innokas efektien käyttäjä, kun taas
von Hertzen lähti liikkeelle perussoundeista. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt
sävellysten tavanomaistumista. Edeltäjänsä tavoin Kameleontti on monipuolinen
levy, joka kurkottaa joka suuntaan yhtä aikaa. Jo singleltä tutuksi tullut
Hyrrä-kappale sai radiosoitossa seurakseen salamyhkäisen rakkauslaulun
Kaunis painajainen. Kameleontin donhuonomaisin elementti oli cd:n kansivihko,
jonka käsittelemiseen tarvitaan sorminäppäryyttä, korkeampaa matematiikkaa
tai saksia.
Don Huonot on tehnyt suomalaiseksi menestysbändiksi harvinaisen vähän
keikkoja; 1990-luvulla kitsaammin on soittanut oikeastaan vain CMX.
Kameleonttia seuraavalla kiertueella Don Huonot oli vielä käymistilassa:
Kie von Hertzen ei ollut asettunut vielä täysin paikoilleen, minkä vuoksi
sovituksissa oli havaittavissa selkeää hapuilua. Stemmalaulun miksaus
ei myöskään onnistunut aina parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteissoitto
haki vielä itseään, mutta kasvava yleisö sai kyllä huomata yhtyeen potentiaalin.
Kameleontiltakin jäi yli vahvaa materiaalia. Hyrrä-singlen b-puoli Tervetuloa
silmänkääntötemppujen orgioihin ei ole Don Huonojen parhaita, mutta sen
sijaan levyn julkaisua seurannut Mutanttikameleontti-ep on erittäin kiintoisa
tapaus. Se sisältää paitsi kolme remixiä Kameleontin kappaleista, myös
ylijääneet biisit Kukkakauppias Tseblu Ivanovits Baladinin testamentti
ja Tarina mutanttikameleontista. Näistä ensin mainittu on slaavilaisella
valssimeiningillään Don Huonojen omintakeisimpia ja mielenkiintoisimpia
vetoja. Kappale on esitetty keikoilla vain muutamia kertoja, mutta tulokset
ovat olleet loistavia.
Kesällä 1994 Don Huonot tuli jälleen. Vuorossa oli yhtyeen uran selvästi
synkin levy, kireä ja piinallinen ajankuvatilitys Verta, pornoa ja propagandaa.
Levy oli soinniltaan yhtyeen siihen asti ehein kokonaisuus. Tämä on sekä
etu että haitta: jotkin kappaleet olisivat todennäköisesti hyötyneet erilaisista
soundimaailmoista, koska sävellyksellisesti ne ovat usein varsin kaukana
toisistaan. Mutta toisaalta soundien yhtäläisyys tekee levystä tehokkaan,
iskevän pakkauksen.
Kolmannella levyllä stemmalaulun ja progehtavan pursuilun määrää oli
ensimmäisen kerran karsittu. Jäljelle jääneet ainekset olivat sitten entistä
tarkemmin harkittuja. Rosoisen pinnan alle kätkeytyi paljon kauneuttakin.
Kalle Ahola alkoi pikkuhiljaa muuttaa tekstejään suorapuheisemmiksi, vaikka
mukana oli edelleen Lentävän maton kaltaisia verbaalitrippejä. Levyllä
oli kaksi pikkuhittiä: Kamelianainen ja Kissaihmiset. Näistä jälkimmäinen
kuultiin myös tunnuskappaleena elokuvassa Kissan kuolema; Ahola näytteli
miespääosaa.
Kaikki kolmannen levyn sävellykset merkittiin koko yhtyeen nimiin. Näin
siis basisti Jukka Puurula ja rumpali Jussi Chydeniuskin saivat äänensä
enemmän esiin. Tämän jälkeen Jussi Chydenius on ollut sävellyspuolella
aktiivisempi; Jukka Puurula on kirjoitellut biisejä erittäin harvakseltaan.
Verta, pornoa ja propagandaa -kiertueella nähtiin yhteen nivoutunut bändi.
Stemmalaulut osuivat kohdalleen, ja sovitukset oli harkittu tarkoin. Bändi
veti runsaasti yleisöä etenkin suurimmissa kaupungeissa, mikä oli toisaalta
aika hämmästyttävää. Don Huonojen levyt nimittäin myivät vielä tässä vaiheessa
erittäin pieniä määriä, ja keikkasuosio oli siihen nähden kohtuuttoman
suurta. Tai jos asia ajatellaan toisin päin, levymyynti oli keikkasuosioon
nähden kohtuuttoman pientä. Orkesteri otti myös tietoisia riskejä ja heitti
pirteitä unplugged-iltoja, joissa esitettiin akustisia sovituksia sekä
tutuista että tuntemattomammista biiseistä. Sovitukset olivat usein varsin
radikaaleja, mikä osoitti että orkesteri osasi suhtautua musiikkiinsa
myös humoristisesti.
Seuraavaa levyä saatiin odottaa pari vuotta, mutta sinä aikana saatiin
kuultavaksi pari singleä. Aurinkotanssi / Kupla oli klassista Don Huonot
-materiaalia, ja Aurinkotanssia kuultiinkin keikoilla paljon. Kupla taas
päätyi seuraavalle levylle. Paljon vähemmälle huomiolle jäi single Avaruuden
lehmipaimen / Jotkut päivät lentää selällään. Ykkösraita ei olekaan yhtyeen
parhaita, mutta kakkosraidassa ovat mukana kaikki Don Huonojen komeimmat
puolet: todella tiukka soitto, hienot basso- ja kitarakuviot, uskaliaat
stemmalaulut ja mielenkiintoinen rakenne.
Neljäs albumi Kaksoisolento ilmestyi syksyllä 1995. Ero edelliseen oli
huima: särisevän sähköisestä maailmasta oli siirrytty pehmeään akustisuuteen.
Kaksoisolento herätti huomiota myös monipuolisilla soundeillaan; mukana
on kaikkea suggestiivisesta kuiskinnasta raivoisaan ja ylinopeudella etenevään
paahtoon.
Kalle Ahola oli tehnyt teksteistään entistä suorapuheisempia, ja suuren
maailman valtavien vääryyksien sijaan hän kirjoitti nyt yhden tai kahden
ihmisen kokoisista aiheista. Erikoinen veto oli säveltää Mika Waltarin
runo Sininen yö, mutta kappale onnistui hyvin ja muuttui kiinteäksi osaksi
keikkasettiä. Mustat linnut -biisi puolestaan muistutti Aholan kirjoittajaihanteista:
kertosäe lainaa lastenrunoilija Kirsi Kunnaksen kuuluisaa runoa Villestä
ja Vallesta.
Kaksoisolento ei saanut osakseen odotettua kaupallista menestystä, mikä
johtui mahdollisesti siitä, että levyltä ei löytynyt suurta hittiä. Yhtye
herätti edelleen jyrkän vastakkaisia reaktioita, ja jos inhoajajoukko
ei ollutkaan pienentynyt, niin ihailijajoukko oli kasvanut tasaisesti
koko ajan. Pinnan alla alkoi tapahtua.
Syksyllä 1996 julkaistun Nämä päivät, nämä yöt -kokoelman jälkeen Don
Huonot vaihtoi levy-yhtiötä ja siirtyi monikansallisen BMG:n suojiin.
Kesän 1997 keikoilla kuultiin jonkin verran esimakua tulevasta: oli odotettavissa
suoraa, raivokkaan energistä paahtoa.
Syyskuussa 1997 julkaistu viides pitkäsoitto Hyvää yötä ja huomenta
korjasi vihdoin potin ja nosti yhtyeen yhdeksi Suomen suurimmista. Levy
on myynyt jo yli 60 000 kappaletta, mikä tarkoittaa platinaa ja sen päälle
vielä kultaa. Albumi meni suoraan listaykköseksi ja pysyi siellä lähes
kaksi kuukautta. Kuuden viikon mittainen kiertue oli loppuunmyyty, ja
keikkapaikoilla nähtiin sekä lopullisesti yhteenhitsautunut orkesteri
että hysteerisen innokas yleisö.
Hyvää yötä ja huomenta muutti Don Huonot ikuisesta lupauksesta suureksi
nimeksi. Bändi oli ottanut ensi kertaa vaikutteita konemusiikista, ja
muutamissa kappaleissa pyörivät luupit olivat tyylikkään trendikkäitä.
Kalle Ahola oli muuttanut kirjoittamistyylinsä täysin, ja ennen niin yleiset
metaforat olivat vaihtuneet korostetun yksinkertaiseen kieleen. Koko levyssä
on selkeää aggressiivisuutta ja näyttämisenhalua - ja tämä vetosi yleisöön,
joka piti albumin listoilla lähes vuoden. Suurin hitti oli Riidankylväjä,
mutta myös Viiden tähden sekopää ja Piikkilankaa saivat paljon radiosoittoa.
Yhtye osoitti jälleen huumorintajuaan tekemällä Piikkilankaa-kappaleesta
sellaisenkin version, jossa laulaa itse Kari Tapio.
Menestystä seurasi, kuten odottaa saattoi, myös rutinaa fanien taholta.
Yhtye oli myynyt itsensä. Uudet biisit olivat aivan paskoja. Kalle Ahola
ei ollut edes yrittänyt kirjoittaa hyviä tekstejä. Jne. Tämä ilmiö nähdään
melkein aina, kun pitkään kulttiyhtyeen maineessa ollut bändi lyö itsensä
läpi; alkuaikojen innokkaat fanit tuntevat itsensä petetyiksi. Se on heidän
häpeänsä - bändit tekevät mitä heitä huvittaa, ja jos ulkopuolisilla on
parempia ideoita, he voivat kaikin mokomin perustaa omat bändinsä ja tehdä
itse parempia biisejä.
Keväällä 1999 poikkeuksellisista ratkaisuista tunnettu Don Huonot teki
poikkeuksellisen ratkaisun: uusi levy oli periaatteessa valmis, mutta
ennen sen julkaisua tehtiin täysimittainen kiertue. Aiemmillakin kiertueilla
oli nähty outoja: taiderockyhtye XL:stä tuttu (tai useimmille kaiketikin
tuntematon) Jarmo Saari oli esiintynyt bändin kanssa moneen otteeseen,
ja kolmen kitaristin yhteissoitossa oli hurjaa tehoa.
Kun kuudes pitkäsoitto Tähti ilmestyi, se meni odotetusti suoraan listojen
kärkeen, vaikka joutuikin kilpailemaan sekä Ultra Bran että Neljän mestarin
kanssa. Tähti myi välittömästi kultaa, ja avaussinglet Tule sellaisena
kuin olet ja Kannibaali nousivat soittolistoilla korkealle. Kalle Ahola
oli jo aiemmin voittanut Kannibaali-kappaleellaan Vanhalla ylioppilastalolla
järjestetyt Varjoeuroviisut. Muita kilpailusävelmiä olivat olleet mm.
Ultra Bran Sinä lähdit pois ja Ismo Alangon Tango yössä.
Kesän 1999 alussa Don Huonoja odottavat festivaalit ja uudet haasteet.
Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä, mutta sitä seuraa.
|
Virallinen
kotisivu >>> http://www.donhuonot.net
|