Virallinen kotisivu



kameleontin tarina

-copyright Tero Valkonen, 1996-1999.

Don Huonot aloitti kunnianhimoisesti. Debyyttilevystä Silmänkääntötemppu sanottiin, että se "jatkaa siitä mihin Hassisen Kone jäi Harsoinen Teräs -levyllään". Rocklehti Soundi suitsutti arvostelussaan, että suomirokin tulevaisuus voi hyvinkin olla nimessä Don Huonot. Mutta myös päinvastaisia mielipiteitä kuultiin: yhtyettä haukuttiin joukoksi taidelukiolaisia tekouushippejä, sekä sävellykset että sanoitukset saivat julkista ylenkatsetta osakseen. Kalle Aholan sanottiin plagioivan laulutyylillään Ismo Alankoa. Vuosi oli 1991.

Korostetun ristiriitainen ja äärimmäisyyksin menevä palaute oli varma merkki siitä, että Don Huonojen musiikissa oli jotakin poikkeuksellista. Silmänkääntötemppu oli todellakin epätavallinen rocklevy: harvoin on Suomessa kuultu yhtä tehokkaita laulustemmoja tai yhtä omaperäisiä sovituksia. Silmänkääntötempussa on elementtejä rokista, progesta ja ties mistä, ja vaikka sitä voidaankin syyttää hajanaisuudesta, yhtyeen kunnianhimoa tai luovuutta ei voi kiistää.

Don Huonot on läpi uransa laittanut singlejensä b-puolille mielenkiintoisia, levyjen linjaan sopimattomia kappaleita, joita intomielisten fanien kannattaa etsiskellä. Silmänkääntötemppua edeltänyt vinyylisingle Aavaa preeriaa / Onko trubaduuri kuollut? kuulostaa tänäkin päivänä harvinaisen hyvältä. Manimania-singlen b-puolelta löytyy kappale Väkivallan vihollinen, jonka kitarakuviot ovat klassisinta Joonas Pirttilää ja stemmalaulut aivan taivaallisia. Pieniä sieviä sieniä -single sisälsi bonusraidan Manaajagerin kuolema, joka on eräässä mielessä esimerkillinen Silmäkääntötemppu-biisi: siinä on hirvittävä määrä kiemuroita ja osia. Valitettavasti vain elohopeaisuus ei tällä kertaa oikein toimi, ja kappaleella on lähinnä kuriositeettiarvoa.

Oma lukunsa olivat myös sittemmin tavaramerkiksi muodostuneet Kalle Aholan sanoitukset, jotka olivat täynnä ihmeellisiä kielikuvia ja kieroutuneita assosiaatiovyörytyksiä. Joidenkin mielestä niissä ei ollut päätä eikä häntää, jotkut näkivät niissä syvällisiäkin kommentteja ajan ilmiöihin. Aholan sanoitustyyli on sittemmin muuttunut radikaalisti yksinkertaisempaan suuntaan, mikä on myös jakanut mielipiteitä: toisten mielestä Aholan olisi pitänyt pysyä omaksumallaan linjalla, toisten mielestä hän tuli vihdoin järkiinsä alkaessaan kirjoittaa suomeksi.

Don Huonojen vuosien saatossa saama palaute osoittaa jälleen kerran sen, että kaikkien alojen kaikkein parhaat asiantuntijat ovat aina niitä, jotka eivät itse tee aktiivisesti mitään. Miten paljon paremmin maailma voisikaan, jos kapakkakeskustelijoilla ja kisastudioilla olisi valtaa toteuttaa näkemyksensä.

Kun Don Huonoista seuraavan kerran kuultiin, orkesteri lähestyi maailmaa pilke silmäkulmassa. Hyrrä-singlen nimiraita oli tarkoituksella niin yksinkertainen kuin mahdollista. Sen ei pitänyt olla liian vaikea kenellekään niistä, jotka ihmettelivät ensilevyn omituisia poukkoiluja tai pitivät niitä silkkana brassailuna. Ja kuinka ollakaan, Hyrrästä tuli pieni hitti, joka on sittemmin kuultu keikoilla lähes aina.

Tässä vaiheessa orkesterin alkuperäinen kitaristi Joonas Pirttilä sai opiskelupaikan teatterialalta ja jätti yhtyeen. Tilalle löytyi aiemmin mm. heviä soittanut Kie von Hertzen, joka oli paitsi hyvä kitaristi ja laulaja, myös tuottelias säveltäjä. Silmänkääntötempun kappaleet olivat pääosin Aholan käsialaa, mutta von Hertzenistä tuli pian bändin toinen keskeinen biisinikkari. Ahola pysyi edelleen ainoana sanoittajana.

Keväällä 1993 ilmestyi Don Huonojen toinen levy Kameleontti. Kitaristin vaihdos kuului: Pirttilä oli ollut innokas efektien käyttäjä, kun taas von Hertzen lähti liikkeelle perussoundeista. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sävellysten tavanomaistumista. Edeltäjänsä tavoin Kameleontti on monipuolinen levy, joka kurkottaa joka suuntaan yhtä aikaa. Jo singleltä tutuksi tullut Hyrrä-kappale sai radiosoitossa seurakseen salamyhkäisen rakkauslaulun Kaunis painajainen. Kameleontin donhuonomaisin elementti oli cd:n kansivihko, jonka käsittelemiseen tarvitaan sorminäppäryyttä, korkeampaa matematiikkaa tai saksia.

Don Huonot on tehnyt suomalaiseksi menestysbändiksi harvinaisen vähän keikkoja; 1990-luvulla kitsaammin on soittanut oikeastaan vain CMX. Kameleonttia seuraavalla kiertueella Don Huonot oli vielä käymistilassa: Kie von Hertzen ei ollut asettunut vielä täysin paikoilleen, minkä vuoksi sovituksissa oli havaittavissa selkeää hapuilua. Stemmalaulun miksaus ei myöskään onnistunut aina parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteissoitto haki vielä itseään, mutta kasvava yleisö sai kyllä huomata yhtyeen potentiaalin.

Kameleontiltakin jäi yli vahvaa materiaalia. Hyrrä-singlen b-puoli Tervetuloa silmänkääntötemppujen orgioihin ei ole Don Huonojen parhaita, mutta sen sijaan levyn julkaisua seurannut Mutanttikameleontti-ep on erittäin kiintoisa tapaus. Se sisältää paitsi kolme remixiä Kameleontin kappaleista, myös ylijääneet biisit Kukkakauppias Tseblu Ivanovits Baladinin testamentti ja Tarina mutanttikameleontista. Näistä ensin mainittu on slaavilaisella valssimeiningillään Don Huonojen omintakeisimpia ja mielenkiintoisimpia vetoja. Kappale on esitetty keikoilla vain muutamia kertoja, mutta tulokset ovat olleet loistavia.

Kesällä 1994 Don Huonot tuli jälleen. Vuorossa oli yhtyeen uran selvästi synkin levy, kireä ja piinallinen ajankuvatilitys Verta, pornoa ja propagandaa. Levy oli soinniltaan yhtyeen siihen asti ehein kokonaisuus. Tämä on sekä etu että haitta: jotkin kappaleet olisivat todennäköisesti hyötyneet erilaisista soundimaailmoista, koska sävellyksellisesti ne ovat usein varsin kaukana toisistaan. Mutta toisaalta soundien yhtäläisyys tekee levystä tehokkaan, iskevän pakkauksen.

Kolmannella levyllä stemmalaulun ja progehtavan pursuilun määrää oli ensimmäisen kerran karsittu. Jäljelle jääneet ainekset olivat sitten entistä tarkemmin harkittuja. Rosoisen pinnan alle kätkeytyi paljon kauneuttakin. Kalle Ahola alkoi pikkuhiljaa muuttaa tekstejään suorapuheisemmiksi, vaikka mukana oli edelleen Lentävän maton kaltaisia verbaalitrippejä. Levyllä oli kaksi pikkuhittiä: Kamelianainen ja Kissaihmiset. Näistä jälkimmäinen kuultiin myös tunnuskappaleena elokuvassa Kissan kuolema; Ahola näytteli miespääosaa.

Kaikki kolmannen levyn sävellykset merkittiin koko yhtyeen nimiin. Näin siis basisti Jukka Puurula ja rumpali Jussi Chydeniuskin saivat äänensä enemmän esiin. Tämän jälkeen Jussi Chydenius on ollut sävellyspuolella aktiivisempi; Jukka Puurula on kirjoitellut biisejä erittäin harvakseltaan. Verta, pornoa ja propagandaa -kiertueella nähtiin yhteen nivoutunut bändi. Stemmalaulut osuivat kohdalleen, ja sovitukset oli harkittu tarkoin. Bändi veti runsaasti yleisöä etenkin suurimmissa kaupungeissa, mikä oli toisaalta aika hämmästyttävää. Don Huonojen levyt nimittäin myivät vielä tässä vaiheessa erittäin pieniä määriä, ja keikkasuosio oli siihen nähden kohtuuttoman suurta. Tai jos asia ajatellaan toisin päin, levymyynti oli keikkasuosioon nähden kohtuuttoman pientä. Orkesteri otti myös tietoisia riskejä ja heitti pirteitä unplugged-iltoja, joissa esitettiin akustisia sovituksia sekä tutuista että tuntemattomammista biiseistä. Sovitukset olivat usein varsin radikaaleja, mikä osoitti että orkesteri osasi suhtautua musiikkiinsa myös humoristisesti.

Seuraavaa levyä saatiin odottaa pari vuotta, mutta sinä aikana saatiin kuultavaksi pari singleä. Aurinkotanssi / Kupla oli klassista Don Huonot -materiaalia, ja Aurinkotanssia kuultiinkin keikoilla paljon. Kupla taas päätyi seuraavalle levylle. Paljon vähemmälle huomiolle jäi single Avaruuden lehmipaimen / Jotkut päivät lentää selällään. Ykkösraita ei olekaan yhtyeen parhaita, mutta kakkosraidassa ovat mukana kaikki Don Huonojen komeimmat puolet: todella tiukka soitto, hienot basso- ja kitarakuviot, uskaliaat stemmalaulut ja mielenkiintoinen rakenne.

Neljäs albumi Kaksoisolento ilmestyi syksyllä 1995. Ero edelliseen oli huima: särisevän sähköisestä maailmasta oli siirrytty pehmeään akustisuuteen. Kaksoisolento herätti huomiota myös monipuolisilla soundeillaan; mukana on kaikkea suggestiivisesta kuiskinnasta raivoisaan ja ylinopeudella etenevään paahtoon.

Kalle Ahola oli tehnyt teksteistään entistä suorapuheisempia, ja suuren maailman valtavien vääryyksien sijaan hän kirjoitti nyt yhden tai kahden ihmisen kokoisista aiheista. Erikoinen veto oli säveltää Mika Waltarin runo Sininen yö, mutta kappale onnistui hyvin ja muuttui kiinteäksi osaksi keikkasettiä. Mustat linnut -biisi puolestaan muistutti Aholan kirjoittajaihanteista: kertosäe lainaa lastenrunoilija Kirsi Kunnaksen kuuluisaa runoa Villestä ja Vallesta.

Kaksoisolento ei saanut osakseen odotettua kaupallista menestystä, mikä johtui mahdollisesti siitä, että levyltä ei löytynyt suurta hittiä. Yhtye herätti edelleen jyrkän vastakkaisia reaktioita, ja jos inhoajajoukko ei ollutkaan pienentynyt, niin ihailijajoukko oli kasvanut tasaisesti koko ajan. Pinnan alla alkoi tapahtua.

Syksyllä 1996 julkaistun Nämä päivät, nämä yöt -kokoelman jälkeen Don Huonot vaihtoi levy-yhtiötä ja siirtyi monikansallisen BMG:n suojiin. Kesän 1997 keikoilla kuultiin jonkin verran esimakua tulevasta: oli odotettavissa suoraa, raivokkaan energistä paahtoa.

Syyskuussa 1997 julkaistu viides pitkäsoitto Hyvää yötä ja huomenta korjasi vihdoin potin ja nosti yhtyeen yhdeksi Suomen suurimmista. Levy on myynyt jo yli 60 000 kappaletta, mikä tarkoittaa platinaa ja sen päälle vielä kultaa. Albumi meni suoraan listaykköseksi ja pysyi siellä lähes kaksi kuukautta. Kuuden viikon mittainen kiertue oli loppuunmyyty, ja keikkapaikoilla nähtiin sekä lopullisesti yhteenhitsautunut orkesteri että hysteerisen innokas yleisö.

Hyvää yötä ja huomenta muutti Don Huonot ikuisesta lupauksesta suureksi nimeksi. Bändi oli ottanut ensi kertaa vaikutteita konemusiikista, ja muutamissa kappaleissa pyörivät luupit olivat tyylikkään trendikkäitä. Kalle Ahola oli muuttanut kirjoittamistyylinsä täysin, ja ennen niin yleiset metaforat olivat vaihtuneet korostetun yksinkertaiseen kieleen. Koko levyssä on selkeää aggressiivisuutta ja näyttämisenhalua - ja tämä vetosi yleisöön, joka piti albumin listoilla lähes vuoden. Suurin hitti oli Riidankylväjä, mutta myös Viiden tähden sekopää ja Piikkilankaa saivat paljon radiosoittoa. Yhtye osoitti jälleen huumorintajuaan tekemällä Piikkilankaa-kappaleesta sellaisenkin version, jossa laulaa itse Kari Tapio.

Menestystä seurasi, kuten odottaa saattoi, myös rutinaa fanien taholta. Yhtye oli myynyt itsensä. Uudet biisit olivat aivan paskoja. Kalle Ahola ei ollut edes yrittänyt kirjoittaa hyviä tekstejä. Jne. Tämä ilmiö nähdään melkein aina, kun pitkään kulttiyhtyeen maineessa ollut bändi lyö itsensä läpi; alkuaikojen innokkaat fanit tuntevat itsensä petetyiksi. Se on heidän häpeänsä - bändit tekevät mitä heitä huvittaa, ja jos ulkopuolisilla on parempia ideoita, he voivat kaikin mokomin perustaa omat bändinsä ja tehdä itse parempia biisejä.

Keväällä 1999 poikkeuksellisista ratkaisuista tunnettu Don Huonot teki poikkeuksellisen ratkaisun: uusi levy oli periaatteessa valmis, mutta ennen sen julkaisua tehtiin täysimittainen kiertue. Aiemmillakin kiertueilla oli nähty outoja: taiderockyhtye XL:stä tuttu (tai useimmille kaiketikin tuntematon) Jarmo Saari oli esiintynyt bändin kanssa moneen otteeseen, ja kolmen kitaristin yhteissoitossa oli hurjaa tehoa.

Kun kuudes pitkäsoitto Tähti ilmestyi, se meni odotetusti suoraan listojen kärkeen, vaikka joutuikin kilpailemaan sekä Ultra Bran että Neljän mestarin kanssa. Tähti myi välittömästi kultaa, ja avaussinglet Tule sellaisena kuin olet ja Kannibaali nousivat soittolistoilla korkealle. Kalle Ahola oli jo aiemmin voittanut Kannibaali-kappaleellaan Vanhalla ylioppilastalolla järjestetyt Varjoeuroviisut. Muita kilpailusävelmiä olivat olleet mm. Ultra Bran Sinä lähdit pois ja Ismo Alangon Tango yössä.

Kesän 1999 alussa Don Huonoja odottavat festivaalit ja uudet haasteet. Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä, mutta sitä seuraa.

  © Tero Valkonen

 
Virallinen kotisivu >>> http://www.donhuonot.net