NOITALINNA HURAA!

katkelma eräästä tarinasta

Olipa kerran pieni kylä Peräseinäjoella, Haapaluoma nimeltään. Siellä pojat ajelivat mopoilta ja kävivät ongella, kunnes keksivät ostaa kitaroita ja rumpuja. Samaan aikaan toisaalla pieni tyttö kuunteli Osmondsien kasettia ja toivoi, että Donny edes joskus piipahtaisi kylään. Pojat treenasivat ahkerasti soittamista, harjoittelivat laulujen tekemistä ja kuuntelivat levyjä.

Kohtalon mielestä tämä kaikki oli tylsää ja tavanomaista ja niin se päätti piristyksekseen vähän sekoittaa korttipakkaa.

Niinpä sattui, että tyttö ja pojat kohtasivat. Pian huomasi tyttökin päässeensä soitto-orkesterin jäseneksi. Aluksi häntä ujostutti niin paljon, että hän halusi laulaa eri huoneessa kuin missä pojat soittivat.

Ymmärräthän sinä, että tällainen peli ei vetele sitten kun, esiinnymme yleisön edessä, pojat sanoivat, ja niin tytön oli asetuttava poikien ja joskus muitten kuulijoiden kanssa samaan tilaan. Hän päätti kuitenkin laulaa niin hiljaa kuin mahdollista.

Orkesteri osallistui soittokilpailuun, vaikka ei ollutkaan vielä hionut taitojaan aivan huippuunsa. Soittajat eivät menestyneet kisassa, vaan tuomarit soimasivat heitä. Erityisen kovasti moitittiin yhtyeen rytmikonetta ja kehotettiin hankkimaan elävä rumpali.

Niinpä yhtye värväsi kitaristin.

Yhden asian tyttö ja pojat olivat päättäneet heti orkesterin perustaessaan: teemme ja soitamme vain sellaisia lauluja, joista itse pidämme. Mutta kun heitä oli enemmän kuin yksi, ilmeni myös monta näkemystä siitä, millainen laulu on hyvä ja mistä kannattaa pitää. Jokainen joutui joskus tyytymään ratkaisuun, joka ei hänestä ollut paras mahdollinen. Toisinaan se oli hyvinkin katkeraa. Toisaalta kaikki ymmärsivät, että veneen sai parempaan menoon kun ei tarvinnut soutaa yksin; jaksoi mennä vaikka vastavirtaan. Siis silloin, kun airot eivät menneet ristiin.

Hankalaa tai ei, mutta kukaan saanut olla pomo.

Ja vielä yksi yhtyeen piti kohdata, jotta siitä olisi tullut oikea ja kokonainen: miksaaja-roudari. Kohtalonomaisesti mukaan siunaantui nahkapukuinen niittienkalistelija, joka otti asiakseen huolehtia myös yleisestä lystinpidosta ja rock-hengestä.

Orkesteri pääsi tekemään levyjä ja esiintymään julkisesti. Joskus jopa televisiossa. Silti se ei koskaan oppinut rakentamaan kunnollista suojamuuria ympärilleen sen kummemmin varmasta soittotaidosta kuin rankasta volyymistä tai jykevästä itsetunnostakaan (vielä viimeisen keikan jälkeenkin tyttö näki unia, joissa huomasi istuvansa alastomana vessanpöntöllä torin keskellä).

Onnekseen tyttö ja pojat tapasivat vielä kadoksissa olleet serkkunsa, jotka ymmärsivät orkesterin olemuksen ja hengen. He äänittivät ja tuottivat levyjä, tekivät levynkansia, kirjottivat lehtijuttuja, tekivät videoita, myivät keikkoja ja kantoivat kitaralaukkuja. Jotkut kävivät orkesterin esiintymistilaisuuksissa ja jotkut ottivat valokuvia. Ilman serkkuja olisi ollut surkeaa ja turhaa tehdä lauluja ja esittää niitä; serkut asettuivat usein siksi suojamuuriksi, jota yhtye ei omin konstein saanut kasaan.

Vuosia matkusteltuaan ja työskennettyään orkesteri katsoi parhaaksi lopettaa keikkailun. Päätös tehtiin monista syistä: konkreettisin syy kasvoi naiseksi muuttuneen tytön mahassa. Mikään ei silti pitkään aikaan muuttunut kovin järisyttävästi. Yhtyeen jäsenistä oli tullut keskenään sukulaisia, ja monet serkutkin jäivät lähituntumaan. Vasta sitten kun miksaaja-roudari tuli tiensä päähän, ymmärrettiin, että yhtyettä ei enää ollut.

Nyt on uusia poikia, jotka pyöräilevät sorateitä ja toisinaan kokeilevat, kuinka sähkökitarast ääni rämähtää. On uusia tyttöjä, joita ei huvita istua penkiltä kuuntelemassa, kun ne pojat rämpyttävät.

Omistamme "Riittäähän noita linnassa" levyn Juha Kalevi Kasken muistolle.

Pikkuveli | Onkija | Aamulla | Keinu | Musta köksä | Rautasaapas | Huvikumpu | Puujalkaiset | Tunti | Peräseinäjoen teräsmies | Ero | Valopaikka | Otso karvalaulu | Kaikki valot | Kulmikas | Järvellä | Kanan lento | Kalpeanaama | Vetinen Poppanen | Haetko mut vielä | Sirkus?

Täydellinen Noitalinna huraa! diskografia

Noitalinna huraa!