Veikko Rekunen

Satiiri Tarzan-kirjoissa

(Nyt, kun Tarzan-boomi näyttää alkaneen ja yliopistoissakin tehdään tutkimuksia Tarzanista, kannattaa muistaa, että suomalaisissa yliopistoissa on jo aiemminkin tutkittu Tarzania. Tämä Spin-lehdessä vuonna 1983 julkaistu ja nyt Internetiin siirrettäessä hiukan muokattu artikkeli perustuu Oulun yliopiston englannin kielen laitoksella vuonna 1977 hyväksyttyyn pro gradu -työhön Aspects of satire in the Tarzan books by Edgar Rice Burroughs.)

Satiiri, sellaisena kuin se käsitetään tässä lyhyessä artikkelissa ja siinä tutkimuksessa, johon tämä artikkeli perustuu, on yritys paljastaa inhimillinen typeryys ja pahuus, jonka tarkoituksena on paljastaa edellä mainitut ongelmat, arvostella ja muuttaa maailmaa sellaisena kuin se on. Tähän määritelmää siis sisältyy sekä 'tavanomainen', allegorioihin perustuva satiiri, että suorat arvostelutavat.

Edgar Rice Burroughsin Tarzan-kirjat sisältävät n. 1 900 000 sanaa ja 4 600 sivua siinä muodossa kuin niitä tutkittiin, eli englanninkielisinä Ballantine Booksin julkaisemina taskukirjoina vuosilta 1975-1976. Tästä määrästä yhteensä suunnilleen 100 sivua eli puolet tavallisesta romaanista voidaan katsoa jossain määrin satiirisiksi siten, että pienimmillään satiiria voi olla vain pari sanaa, suurimmillaan useita sivuja. Eniten satiiria löytyi teoksesta Tarzan ja pikkuväki ja vähiten teoksessa Tarzanin pedot. Satiirin määrä lisääntyy hiukan mitä pidemmälle sarjassa edetään, mutta ero ei ole kovin huomattava.

Satiirin keinoista ERB käyttää jossain määrin parodiaa, joka kuitenkin on niin selvästi yliampuvaa, ettei sitä mahdollisesti aina edes satiiriksi huomaa. Ei ole varmaa, onko tämä kenties jopa tarkoituksellista. Ironiaa esiintyy runsaammin, suurimmaksi osaksi erilaisten kielellisten temppujen muodossa, kuten käyttämällä kreikkalais- ja latinalaisperäisiä sanoja paikoissa, joissa niitä ei normaalisti odottaisi. Tämä saa itse aiheen ja sen sanallisen esittämisen välillä aikaan ristiriidan, joka onkin ironian sisin olemus. On tosin huomattava, ettei tällainen käytäntö ole ERB:llä rajoittunut pelkästään satiirin esittämiseen.

Kummallista kyllä huumoria ja sarkasmia ei ERB:llä satiirin yhteydessä esiinny kovinkaan paljon. Syy tähän saattaa olla, ettei hän ollut mikään varsinainen tyyliniekka. Kummallista tämä on siksi, että huumoria hänen tekstissään esiintyy muutoin kohtalaisen usein.

Periaatteessa ERB:n satiiri tulee esiin alussa mainituilla kahdella tavalla, siis käyttämällä 'suoraa puhetta', joka ei edes pyri salaamaan satiirin päämäärää ja kohdetta. Toisaalta hän käyttää vertauskuvia esimerkiksi kuvaamalla apinayhteiskuntaa kuin se olisi ihmisyhteiskunta. Hyvä esimerkki tästä on Nkima, pieni marakatti, joka oikeastaan on ihmisten ominaisuuksien peilikuva ja muodostaa tällä lailla vastakohdan täydelliselle ihmiselle, Tarzanille.

Voidaan todeta, että osaksi ERB:n satiiriin on syynä hänen oma elämänkokemuksensa. Hän oli ollut 'monessa mukana' ja yrittänyt hankkia elantoaan monilla eri tavoilla päästen täten tarkkailemaan ihmisiä eri tilanteissa. Toisaalta aiheena ovat olleet yleiset seikat, kuten sodat, maailman tapahtumat ja paikallisetkin ilmiöt. ERB:n satiirin lähestymistapa on siis osin elämäkerrallinen, osin historiallinen, osin näiden sekoitus.

Satiirin määritelmästä seuraa, että suurin osa satiirista keskittyy nimenomaan ihmisen vikojen ja pahuuden paljastamiseen. Tähän ryhmään voidaan lukea 76 % Tarzan-kirjojen satiirista.

Tämän ryhmän sisällä lähes 20 % satiirista on tähdätty ihmisen turhamaisuutta ja tasa-arvottomuutta vastaan. Noin 15 % kohdistuu imartelua, petollisuutta ja juoruilua vastaan. Nämä ryhmät näyttävät toisaalta liittyvän yhteen sikäli, että niitä esiintyy samoissa kirjoissa. Eivät tosin nämä määritelmätkään paljon eroa toisistaan.

Hieman yli 10 % tämän ryhmän satiirista on tähdätty sotaa ja tappamista vastaan. Tämän ryhmän satiiria esiintyy huomattavan paljon toisen maailmansodan aikana kirjoitetuissa kirjoissa, mikä lienee luonnollistakin. Vähän alle 10 % satiirista kohdistuu rahan voiman ja ahneuden satirisoimiseen, ja tähän ovat ERB:n omat, yleensä epäonnistuneet liikeyritelmät voineet vaikuttaa.

Sivistyksen vaikutus ihmiseen ja toisaalta ihmisen vertaaminen eläimeen eriteltiin kumpikin omaksi ryhmäkseen, ja nämä ryhmät ovat yhtä suuret, kumpikin hiukan alle 10 % koko ihmiseen kohdistuvasta satiirista. Lienee merkittävää, että näistä suurin osa keskittyy viiteen viimeiseen kirjaan, joissa ERB liioittelee eläinten hyviä ominaisuuksia saadakseen aikaan kunnollisen esimerkin ihmisille.

Henkilökohtaiseksi aiheeksi ERB:llä voitaneen lukea hollywoodilaiseen elämäntyyliin ja Tarzan-elokuviin kohdistuva satiiri, jonka pääosa on tosin yhdessä ainoassa kirjassa, Tarzan ja leijonamies. Tähän kirjaan sisältyy myös pisin yksittäisin satiiripätkä, 12-sivuinen Hollywood-parodia, jossa ERB pilkkaa Tarzania esittäneitä näyttelijöitä ja elokuvien käsikirjoittajia.

Lisäksi kirjoissa esiintyy yksittäisiä aiheita, joihin voisi lukea esimerkiksi naisten arvostelun. Tähän on todennäköisesti vaikuttanut ERB:n ensimmäisen vaimon, Emman, alkoholiongelma. Pääasia tässä ihmisiin kohdistuvassa satiirissa on kuitenkin ERB:n väite, että ihminen on unohtanut sen alkuperäisen viattomuuden, joka eläimissä on edelleen nähtävissä. Hänen mukaan ihminen on kehittänyt itselleen paljon tarpeettomia tapoja ja luonteenomituisuuksia.

Voidaan varmasti sanoa, ettei ERB:n ihmiseen kohdistuva satiiri ole aina kovin loisteliasta, vaikka parhaimmillaan hän kestää vertailun kenen tahansa satiirikon kanssa. Hän ei ole kuitenkaan kovin katkeroitunut, pikemminkin hänen satiiriaan voisi kuvata pääosin huvittuneeksi. Yleisesti ottaen hän kykenee antamaan lukijalle riittävän hyvän kuvan ihmisen pulmista, ja on tietysti muistettava, millainen esimerkki yli-ihminen Tarzan itse meille on. ERB:n pääasiallinen viesti on, että meidän tulisi muistaa olevamme osa luontoa.

Toiseksi suurin satiiriryhmä, kuten jälleen on luontevaa, on yhteiskuntaan ja nimenomaan politiikkaan kohdistunut satiiri, joka käsittää 12 % kaikesta satiirista. Kohteena ovat yhteiskunnallisten instituutioiden lisäksi myös henkilöt, jotka edustavat näitä instituutioita ja niiden perusideoita.

Yli 80 % tämän ryhmän satiirista kohdistuu poliitikkoihin, hallitsijoihin ja aatelisiin. Koska ERB näyttää pikemminkin satirisoivan henkilöitä kuin ideoita, hänen mielipiteensä tuntuu olevan, ettei vika ole ideoissa sinänsä, vaan niitä toteuttavissa ihmisissä. Näillä perusteilla voitaisiin tämä satiiri tietysti luokitella myös aiemmin esitettyihin ryhmiin.

Toisen maailmansodan tienoilla kirjoitetuissa kirjoissa tätä satiiria on paljon, mikä viittaa siihen, että ERB syytti sodasta riitaisia poliitikkoja. Loppuosa ryhmästä on hyvin selkiintymätöntä, joskin kannattaa panna merkille hänen parodioineen verotusta varsin humoristisesti.

ERB:n päähuomio näyttää olevan, että ihmiset tulisi valita eri tehtäviin kykyjen mukaan, ei sen mukaan kuinka hyvin he sopeutuvat hallitsijoiden toivomuksiin. Tämä on erittäin selvää teoksessa Tarzan ja pikkuväki, jossa ERB esittelee mallin hyvästä ja huonosta yhteiskunnasta. Nämä yhteiskunnan on esitetty hyvin kokonaistajuisesti ja siten, että kokonaisuus pysyy hyvin kasassa, mitä ei voi sanoa suinkaan kaikista ERB:n teoksista. Tämä kahden erilaisen yhteiskunnan rinnastus lienee parasta satiiria, mitä hän on koskaan kirjoittanut.

Kolmas suuri yhtenäinen satiiriryhmä on uskonnollisiin seikkoihin kohdistuva satiiri, jota on suunnilleen yhtä paljon kuin yhteiskunnallistakin satiiria. Se on kuitenkin näistä ryhmistä epäyhtenäisin, koska ERB satirisoi lukuisia yksittäisiä seikkoja.

Pappeihin ERB ei luota, vaan kutsuu heitä temppujentekijöiksi, joiden motiivina on yleensä vallanhalu tai muu epäilyttävä seikka. Hän suomii myös uskonnollisten ryhmittymien eroavaisuuksia, joista loogisuus on kaukana. Ihmisten välille muodostuvat suurimmat uskonnolliset esteet täysin mitättömistä asioista, kuten esimerkiksi siitä, minkä värinen olikaan apostoli Paavalin tukka.

ERB:n satiirista kannattaa nostaa esiin joitakin yksittäisiä seikkoja. Muutaman kerran hän saavuttaa itseironisia sävyjä satirisoidessaan omia virheitään. Samoin hän kirjoissaan pyysi usein anteeksi lankeamistaan ylenmääräiseen saksalaisvastaiseen propadangaan ensimmäisen maailmansodan aikana. Toisen maailmansodan aikana ERB:n suuttumus kohdistuukin pääasiassa japanilaisiin, jotka hän Tyynellämerellä toimineena sotakirjeenvaihtajana tunsikin paremmin. Olisi houkuttelevaa löytää kytkentöjä ERB:n ja hänen aikalaistensa satiirin välillä, mutta tällaisia kytkentöjä ei ainakaan selvästi löydy.

On luonnollisesti vaikea tietää, halusiko ERB kirjoittaa nimenomaan satiiria ja mahdollisesti saada sen avulla aikaan jotakin yhteiskunnallisesti, vai onko hänen satiirinsa pelkästään sivutuote, joka syntyi luonnollisesti kirjoitusprosessin aikana. Eräissä kirjoissa kuitenkin esiintyy kommentteja, joiden perusteella voidaan olettaa hänen kirjoittaneen ainakin osan satiiristaan tarkoituksellisesti.

On aivan selvää, että satiiria esiintyy Tarzan-kirjoissa, koska muutoinhan tätäkään artikkelia ei olisi voitu kirjoittaa. Sen sijaan ei ole selvää, missä määrin ERB pystyi toteuttamaan satiirin tehtävää muuttaa maailmaa. Eräät hänen esille nostamansa seikat, kuten luonnon ja luonnonvarojen suojelu, ovat tulleet myöhemmin suosituiksi, mutta ERB:n vaikutusta tähän on mahdoton tietää. Kun toisaalta tiedetään kuinka suosittuja Tarzan-kirjat ovat vuosikymmenten mittaan olleet, voidaan olettaa niillä olleen ainakin jonkin verran vaikutusta.

On myös mahdotonta tietää kuinka suuria muutoksia - jos lainkaan - ERB itse uskoi kykenevänsä saamaan aikaan. On ainakin selvää, ettei hänen kirjoihinsa sisältyvää satiiria ole aina sellaiseksi huomattu, koska hänen teoksiaan on aina pidetty pelkkinä seikkailuromaaneina, joihin ei ole uskottu voitavan liittää mitään kirjallisia arvoja tai pyrkimyksiä ansaitsemismahdollisuuksia lukuunottamatta.

ERB:n satiiria on vaikea satiiriksi tunnistaa, koska hän ei ollut mikään tyyliniekka. Hän ei kyennyt erottelemaan satiiria omaksi tyylilliseksi kokonaisuudekseen, vaan se yksinkertaisesti on sisällä kaikessa tekstissä ja on sieltä erikseen kaivettava. Tämä taas edellyttää ensiksikin sen seikan tunnustamista, että hänen teoksissaan voi yleensä satiiria olla, ja toiseksi hänen koko tuotantonsa ja elämäntilanteidensa tuntemista, jotta tuon satiirin voisi liittää oikeisiin yhteyksiinsä. Tältä pohjalta voidaan varmasti sanoa, että hänen satiirinsa on epäonnistunutta. Jos hänen tarkoituksensa oli saada tunnustusta kirjailijana, satiirin epäonnistuminen on ollut selvä virhe. On tosin myös muistettava, ettei ERB:n teosten tapaisissa unimaailmoissa yleensä edes odoteta satiiria olevankaan. 


Palaa Veikon kirjallisuusivulle

Palaa Veikon kotisivulle